Kouluttaja: Henna Penttinen, Katri Lindström

Toimijuuden tunne on yksilön hyvinvoinnissa ensiarvoisen tärkeää. Sen kautta koemme, että oman elämämme ohjat ovat omissa käsissämme ja voimme itse vaikuttaa vointiimme, elämäämme ja valintoihimme. Jos ihminen kadottaa toimijuuden tunteensa, seuraa ahdistusta ja mielen hyvinvointi järkkyy. Mikä kaikki vaikuttaa ihmisen toimijuuden tunteeseen ja sen myötä työssä jaksamiseen?

Päivän aikana tulet saamaan tietoa uupumuksen riskitekijöistä sekä itsetuntemuksen, omien tunteiden tunnistamisen ja toimijuuden merkityksestä omassa jaksamisessa ja hyvinvoinnissa. Opettelemme työhyvinvoinnin ylläpitämistä tietoisen läsnäolon keinoin, ja tulet saamaan tietoa sen vaikutusmekanismeista ja -mahdollisuuksista kokonaisvaltaisen jaksamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. 

Päivä koostuu sisätiloissa järjestävistä luento-osuuksista, joiden antia havainnollistamme kokemuksellisilla harjoituksilla ulkona. Niissä käytämme apunamme eläinavusteiseen työhön koulutettua ja sitä työtä tekevää suomenhevoslaumaa. 

Hevonen on suuri, kunnioitusta herättävä lempeä eläin. Hevosella on paljon samanlaisia tunteita ja samoja neurokemiallisia mekanismeja kuin ihmisellä, se reagoi esimerkiksi kipuun ja stressiin hyvin samankaltaisesti.  Kehon reaktioiden tutkaileminen ja niiden äärelle pysähtyminen hevosten kanssa tai niitä seuraten, on avartavaa ja usein helpompaa kuin ihmisten kesken. 

max 10 osallistujaa

Päivä järjestetään rauhoittavassa maisemassa, kauniin luonnon keskellä Laukaan Kuusassa suomenhevoslauman kotiranchilla.  Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta hevosten kanssa toimimisesta. Päivän kesto klo 9-16.

Päivän vetäjät:

Katri Lindström –   Työnohjaaja (STOry), Yhteisöpedagogi AMK, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja © toimii yrittäjänä Ruskan Riemut OY:ssä tuottaen eläinavusteista työnohjausta, Kelan ammatillista kuntoutusta (NUOTTI) sekä sosiaalipedagogista hevostoimintaa Ruskan Riemujen ranchilla Laukaassa. Katrille tärkeää on toiminnassa käytettävien eläinten hyvinvointi, asianmukainen kouluttaminen sekä lajityypillinen elämä. Hevoset ovat kilttejä ja ystävällisiä, huokuvat työssään rauhaa mutta ovat silti leikillisiä ja jopa huumorintajuisia persoonia. 

Henna Penttinen – PsT, Psykoterapian erikoispsykologi, Kouluttajapsykoterapeutti (integratiivinen suuntaus) © toimii yksityisenä psykoterapeuttina, työnohjaajana sekä kouluttajana. Henna pyrkii työssään huomioimaan kunkin asiakkaan yksilöllisyyden ja ainutlaatuisuuden, ja työskentelyn tavoitteita lähdetään rakentamaan aina asiakasta kuunnellen. 

Päivän hinta: 3200eur + alv (sisältää lounaan ja kahvit) 

Lisätietoja www.ruskanriemut.fi

ruskan.riemut@gmail.com

henna.penttinen@elisanet.fi